Kuva: Vuoden junioriksi valittu Tony Kilponen tekee SM-debyyttinsä lauantaina
Klassisen penkkipunnerruksen SM-kilpailut järjestetään Etelä-Suomen Voimanostajien toimesta Pornaisissa tulevana viikonloppuna. Kilpailuihin on ilmoittautunut yhteensä hurjat 318 nostajaa, joka on historian toiseksi suurin osallistujamäärä. Sotkamon Visa marssittaa koko viikonlopun kestäviin kilpailuihin kuuden nostajan joukkueen.
Aira Knutars kilpailee perjantaina klo 12 alkavan kilpailun toisessa nostoryhmässä. Knutars kilpailee ensimmäistä kertaa yli 70-vuotiaiden ikäluokassa ja tähtäimessä onkin Eila Kumpuniemen nimissä oleva yli 11 vuotta vanha Suomen ennätys 47,5 kg sarjaan 52 kg. Knutarsin tilastotulos kesän Rantapenkkareista on 60 kg, joka on myös 6 kg enemmän kuin sarjan voimassa oleva maailmanennätys. ME-tuloksia voi tosin rikkoa SM-kisoissa vain epävirallisesti.
Jari Niskanen jatkaa sotkamolaisista lavalla seuraavana klo 15:45 alkavan kilpailun toisessa nostoryhmässä. Niskasen tilastotulos 145 kg on nelihenkisen yli 60-vuotiaiden 105 kilon sarjan kovin. Niskanen onkin onnistuessaan lähellä uransa toista klassisen penkkipunnerruksen Suomen mestaruutta, edellisestä on vierähtänyt aikaa jo yhdeksän vuotta.
Samu Kyllönen astelee Visan juniorikolmikosta lavalle ensimmäisenä lauantaina klo 15 alkavan kilpailun neljännessä nostoryhmässä, oletettavasti klo 16:40 tienoilla. Kyllönen nappasi kaksi vuotta sitten alle 18-vuotiaiden 93 kilon sarjan SM-pronssin ja nyt on tavoitteena tuon mitalin kirkastaminen sarjaa ylempänä 105-kiloisissa. Kyllönen onkin ennakkotilastoissa kolmihenkisen sarjan kakkospaikalla 127,5 kilon tuloksellaan.
Samun isoveli Arttu Kyllönen ja Visan vuoden junioriksi valittu Tony Kilponen mittelevät seuran herruudesta lauantaina klo 18 alkavan kilpailun kolmannessa nostoryhmässä, oletettavasti klo 19 aikoihin. Alle 23-vuotiaiden 93 kilon sarja on kenties ikäluokan kovatasoisin ja yksi koko kilpailuiden runsaslukuisimmista osallistujamäärällä mitattuna. Sarjaan on ilmoittautunut yhdeksän nostajaa, Kyllönen on ennakkoon neljäntenä 155 kilon tuloksella ja Kilponen kuudentena 150 kilon tuloksella. Ennakkotilastoissa sarja vaikuttaa todella tasaiselta, joten mielenkiintoinen kilpailu on varmasti luvassa. Kyllöseltä löytyy jo kultamitalit nuoremmista ikäluokista (M14 vuonna 2016 ja M18 vuonna 2019), joten nähtäväksi jää, jatkuuko mitaliputki myös M23-ikäluokassa.
Joni Niskanen ankkuroi Visan joukkueen maaliin sunnuntaina klo 13 alkavassa kilpailussa. Miesten avoimen ikäluokan 66 kg sarjan ennakoitu kärkikolmikko on omilla kymmenluvuillaan, terävimpänä kärkenä vuoden voimanostajaksi valittu Antti Savolainen. Niskanen tavoitteleekin ensisijaisesti oman ennätyksensä 110 kg rikkomista.
Kilpailuja voi seurata suorana Suomen Voimanostoliiton YouTube-kanavan kautta tai tulospöytäkirjan kanssa Powerlifter.cz-palvelun kautta.