Sotkamon Visan penkkipunnertajat venyivät hienoihin nostoihin Pietarsaaressa parhaillaan käynnissä olevissa klassisen penkkipunnerruksen Suomenmestaruuskisoissa. Avauspäivän saldona oli kuusi mitalia, joista kaksi kultaa, kolme hopeaa ja yksi pronssi.
Mestaruusjuhlat aloitti totuttuun tapaan Aira Knutars (52kg/N60v). Ylöjärven Vuokko Viitasaari yritti hangoitella parhainpansa mukaan vastaan, mutta oli kuitenkin aseeton Airaa vastaan. Airan mestaruuden sinetöi onnistunut Suomenennätyspunnerrus 65,5 kilolla. Nosto oli helpohkon näköinen ja sopii olettaa, että Airan ennätystehtailu saa jatkoa tulevaisuudessa.
Krista Määttä (57kg/N23v) paransi jo lyhyellä aikaa ennätystään viidellä kilolla päätyen hienoon 80 kilon punnerrukseen. Kristan nosti oli tyylikäs ja äkkiseltään voisi olettaa, että himpun verran varaakin jäi. Tämä nosti pakotti kisan ennäkkosuosikin, Kokkolan Satu Pylvään,nostamaan Suomen ennätyspainostaa 80,5 kiloa, jossa hän viimeisellä yrityksellään onnistuikin. Krista on saanut Pylväästä hyvän kirittäjän, joka toivon mukaan vie molempia tyttöjä eteenpäin.
Riikka Kemppainen (63kg/23v) sai balsamia haavoilleen edellisen kisan epäonnen jälkeen. Tänään lavalla nähtiin varma ja iloinen Riikka, joka punnersi onnistuneesti toisellaan kisaennätystään sivuavan 80 kiloa. Tämä riitti sarjan kolmanteen sijaan. Riikan nostot olivat teknisesti erittäin hyviä. Viimeisen kierroksen yrityksessä 82,5 kiloa painoi tällä kertaa yksinkertaisesti liikaa.
Päivän toinen visalaismestari oli Arttu Kyllönen (74kg/M14v). Hyvien treenien saattelemana Arttu sai nostaa tänään vapautuneesti ja onnistuikin kaikissa yrityksissään. Hän paransi kisaennätystään kahdesti päätyen kovaan 97,5 kilon tulokseen. Kisaennätys parani peräti 7,5 kiloa. Nuoret miehet kehittyvät huimaa vauhtia!
Painiharrastuksensa lopettanut Santeri Kvist (59kg/M17v) oli myös oivalla nostopäällä. Santeri onnistui kaikissa nostoissa päätyen 77,5 kiloon, jolla hän ohitti hetkellisesti hopeatilaan kiilanneen Kankaanpään Aaro Kallionkielen. Sarjan kaikki viisi nostajaa omasivat hyvät mahdollisuudet mitaleille loppuun saakka ja kamppailu olikin yksi kisojen jännittävimmistä. Kisan voitti Kankaanpään Jere Kirkanen.
Vanhempi Kvistin veljeksistä, Konsta (74kg/M20v), lähti kisaan ilman paineita. Sarjan muut neljä nostajaa näyttivät ennakkoon olevan omassa kastissaan. Konsta osoitti kuitenkin olevansa oivassa nostovireessä parantaen kisaennätystään peräti 15 kiloa päätyen 100 kilon tulokseen ja samalla ohittaen Sievin Veikko Hietalan tasatuloksella kevyempänä. Konstan sijoitus oli neljäs.
Päivän viimeinen visalaisnostaja oli Jouni Knutars (M83/60v). Airan piiskaamana Jouni täräytti suorille käsille hopeatilaan oikeuttaneet 130 kilon romut. Jouni kertoi nostotuntuman olleen tänään hieman kateissa, mutta halusi kuitenkin punnita ennätyspainojaan (140kg). Tänään rauta tuo rauta oli kuitenkin liian painava. Sarjan voitti LVK-teamin Reima Häkkinen 147,5 kilon tuloksella.
Kainuulaismenestystä täydensi Kajaanin Kuohun Heidi Heikkinen punnertamalla pronssille naisten 57 kilon sarjassa.