Sotkamon Visan Virpi Kehänen nosti kultaa sarjassa alle 56kg voimanoston avoimen sarjan Euroopan mestaruuskisoissa Puolassa. Kehäsen voittotulos 460,0kg koostui sarjasta jalkakyykky 197,5kg, penkkipunnerrus 77,5kg ja maastanosto 185,0kg. Sarjan toiseksi nosti Suomen Mervi Rantamäki tuloksella 450,0kg (180kg + 97,5kg + 172,5kg). Suomalaisten kaksoisvoitto oli ylivoimainen, sillä sarjan muut nostajat eivät yltäneet yhteistuloksessa edes samalle sataluvulle.
Kisa alkoi ennakkotilastoissa kärkisijaa pitäneen Kehäsen kannalta erinomaisesti. Tilastojen valossa hänen pahin kilpakumppaninsa, Italian Laura Locatelli siirtyi sarjaa ylemmäksi, jolloin Kehäsen voitonmahdollisuudet paranivat jo ennen varsinaisen kilpailun alkamista. Jalkakyykyssä Kehänen selvitti kaikki kolme nostoaan tyylipuhtaasti ja nosti viimeisellään hurjat 197,5kg joka on vain 2,5kg vähemmän kuin hänen nimissään oleva Suomen ennätysrauta. Jalkakyykyn jälkeen Kehänen oli sarjansa ylivoimaisessa johdossa. Sarjan toisena oli Suomen Mervi Rantamäki tuloksella 180,0kg.
Kehäsen kunto penkkipunnerruksessa jäi selvästi tavoitteista. Tiukasti nousseen aloitusraudan 77,5kg jälkeen kaksi seuraavaa nostoa 80,0 kilosta hylättiin. Asetelmat ennen maastanoston alkamista osoittautuivat erittäin jännittäviksi ja luvassa oli tiukka Kehäsen ja Rantamäen välinen kaksintaistelu. Erinomaisesti punnertanut Mervi Rantamäki nousi Kehäsen ohi niukkaan 2,5kg johtoon tuloksella 277,5kg. Maastanoston aloituskierroksella Rantamäki nosti 165,0kg, jonka Kehänen kuittasi helpolla 180,0kg nostollaan. Toisella kierroksella Rantamäki selvitti hienosti 172,5kg, mutta Kehänen kasvatti etumatkaansa nostamalla tyylipuhtaasti 185,0kg. Viimeisellä nostollaan Rantamäki yritti kiilata Kehäsen edelle lastaamalla tankoon 185,0kg. Rauta ei tällä kertaa taipunut hyväksyttyyn loppuasentoon, jonka vuoksi Kehänen pääsi tuulettamaan mestaruuttaan ennen viimeistä nostoaan. Lisämausteena erinomaiselle kisalle Kehänen lastasi viimeiseen nostoonsa henkilökohtaiset ennätysrautansa 195,0kg joka nousi ylös mutta tippui valitettavasti käsistä ennen tuomarin lopetusmerkkiä. Epäonnistunut ennätysyritys jäi tuskin Kehästä harmittamaan, sillä mestaruuden lisäksi Kehäselle ojennettiin lajikultamitalit jalkakyykyssä ja maastanostossa sekä lajihopeamitali penkkipunnerruksessa.
Mitali oli Kehäsen neljäs EM-tasolla. Palkintokaapista löytyy entuudestaan yksi kulta-, kaksi hopea- ja yksi pronssimitali. Huomenna torstaina EM-lavalle nousee Visan Jouni Kvist sarjassa alle 82,5kg. Myös Kvistillä on erinomaiset mahdollisuudet mitaleille, sillä hän on ennakkotilastoissa sarjansa toinen.