Kehänen ja Kvist valmiina MM-lavalle

Voimanoston avoimen luokan Maailmanmestaruuskilpailut käynnistyvät Norjan Stavangerissa tulevana Sunnuntaina. Sotkamon Visasta Suomen maajoukkuetta edustavat Virpi Kehänen (N 56kg) sekä Jouni Kvist (M 82,5kg). Kehänen nousee lavalle Tiistaina 7.11. klo 15.00 ja Kvist Keskiviikkona 8.11. klo 17.00 paikallista aikaa.

Virpi Kehänen lähtee hakemaan Norjasta ensimmäistä MM-mitaliaan

Kehäsen treenit MM-kisoja varten ovat menneet pääpiirteittäin suunnitellun ohjelman mukaan. Erittäin kova treenikausi on tosin vaatinut kipeän veronsa Kehäsen alaselässä, joka on häirinnyt hieman jalkakyykkytreenejä. Lisäksi penkkpunnerrus on tuntunut tyypilliseen tapaan hieman nihkeältä eikä tilannetta ole ainakaan parantanut viimeisessä penkkitreenissä aristellut kyynärpää. Kehäsen vetotreenit ovat sujuneet kuitenkin lähes täydellisesti. Kehäsen tavoitteena MM-kisoissa on tehdä kautensa paras tulos ja varmistaa sillä itselleen mitalisija. Lisämotivaatiota nostoihin antaa se, ettei Kehäsen palkintokaapista löydy vielä yhtään MM-mitalia, vaikka EM-tasolla hänelle on kertynyt niitä jo neljä.

Ennakkotilastoissa Kehänen on jaetulla neljännellä sijalla Venezuelan Lisett Burielin sekä Ruotsin Riitta Liimataisen kanssa tuloksellaan 452,5kg. Sarjan tilastoja hallitsee ylivoimaisesti Uzbekistanin Nadejda Malyugina (510,0kg). Toisella ja kolmannella sijalla tilastoissa ovat Kazhakstanin Eleonora Makhpirova (480,0kg) sekä Ruotsin Anna Olsson (475,0kg).

Jouni Kvistin tavoitteena on parantaa ennätyksiänsä jokaisessa osalajissa ja päästä kolmen parhaan joukkoon

Kvist on ollut kisavalmistautumiseensa pääpiirteissään tyytyväinen. Pieniä lihasvaivoja lukuunottamatta Kvistin treenit ovat menneet suunnitelmien mukaan ja vuoden takaisen selkävamman uusiutumisesta huolimatta kaikki treenit on viety kunnialla läpi.

Kvistin tavoitteet kisoihin ovat selvät: mies tähtää henkilökohtaiseen ennätykseen jokaisessa osalajissa. Lisäksi maastanostossa tankoon on tarkoitus lastata mitalisijaan oikeuttavat raudat. Treenien perusteella Kvistin tavoitteet ovat vähintäänkin realistiset. Jalkakyykyssä hän sanoo olevansa ennätyskunnossa ja uusi Katana-paita on tuonut varmuutta penkkipunnerrukseen. Veto on ollut aina Kvistin vahvin laji ja tulee olemaan sitä myös Norjassa.

Ennakkotilastoissa Kvist on sarjansa kuudes tuloksella 790,0kg. Sarjaa hallitsee suvereenisti Puolalainen Jan Wegiera (880,0kg) ja toisena komeilee jenkkiveteraani David Ricks (862,5kg). Kvistin edellä on lisäksi Kazhastanin Davranbek Turakhanov (825,0kg), Ranskalainen Frederic Gandner (795,0kg) sekä sarjan toinen Suomalaisnostaja Marcel Lindholm (792,5kg). Kvistin takana kahdeksannelta sijalta starttaa Norjan Sigve Valentinsenin, joka laittaa varmasti edeltäjänsä ahtaalle kotikisoissaan. Selvää on, että kisasta on tulossa erittäin kovatasoinen.

Myöskään Kvist ei ole ensikertalainen kansainvälisillä kisalavoilla. Juniorivuosiltaan hänellä on kokemusta kahden EM-kilpailun (-94 ja -95) sekä yhden MM-kilpailun (-96) verran. Lisäksi vuonna 2003 Kvist nousi sekä EM että MM-lavalle miesten avoimessa sarjassa. Kolmen joukkoon hän ei ole vielä EM/MM-tasolla kuitenkaan yltänyt, joten mitalinjano on varmasti kova Norjan Stavangerissa tulevalla viikolla.